Tiedote

Wilho Hautala: "Sopeutuminen uuteen kulttuuriin"

to 12. maaliskuuta 2020 10.00.00

Eezy Oyj on yhdistänyt kahdeksan eri brändiä yhden brändin alle. Nyt menossa on yhdistyneiden yritysten kulttuurien yhdistäminen, jotta kaikilla olisi mukava työskennellä uuden Eezy-brändin alla. Uuteen kulttuuriin sopeutuminen voi olla haastavaa. Itsekin olen viimeisen kahden kuukauden aikana yrittänyt sopeutua uuteen kulttuuriin, sillä muutin Yhdysvaltoihin opiskelemaan Eastern Michiganin yliopistoon. Nyt ajattelin hieman jakaa ajatuksia siitä, miten hyvin sopeutuminen tähän paikalliseen kulttuuriin on sujunut ja onko tullut mutkia matkaan.

Nimeni on Wilho Hautala, 20 vuotta, lajina kestävyysjuoksu ja olen kotoisin Vierumäeltä. Ylioppilaslakin saatuani astuin suoraan armeijaan ja suoritin sen Santahaminan Urheilujoukoissa. Mutta mitä sen jälkeen? Pari vuotta olin hieman miettinyt, että mitä jos lähtisi opiskelemaan amerikkalaiseen yliopistoon ja samalla totta kai jatkaisi urheilua. No, näinhän siinä sitten tapahtui, kun marraskuisena iltana allekirjoitin yliopiston paperit ja lähetin ne eteenpäin. Tammikuun ensimmäisenä päivänä lentokoneen nokka kohti Detroitin lentokenttää ja aivan uuttaa maailmaa.

Lähdin tänne siis täyden urheilustipendin avulla, joka kattaa kaikki kouluun ja urheiluun tarvittavat kulut. Pääaineena minulla on International Business, joka tarkoittaa neljän vuoden opiskelun jälkeen kandin papereita kyseisestä aineesta. Nyt kun olen käynyt kaksi kuukautta tätä koulua ja valinnut kurssit ensi syksylle, niin ihmetystä herättää se, että kuinka kauan aikaa kuluu näihin ”general education” kursseihin. Ne ovat siis tällaisia yleissivistäviä kursseja taiteista, maantiedosta, humanistisista tieteistä, Amerikan monimuotoisuudesta, kemiasta ja fysiikasta ja muista tällaisista ns. lukiokursseista. Yhteensä näiden kaikkien suorittamiseen kuluu 2,5 vuotta, jonka jälkeen voin vasta alkaa opiskella itse pääainetta.

Se tuntuu hieman erikoiselta, koska ajattelin, että tullessani tänne opiskelemaan bisnestä, pääsisin opiskelemaan bisnestä. Totuus onkin se, että käyn näitä lukiotason kursseja vielä 2,5 vuotta. Periaatteessa voisin verrata näitä Suomen lukion kursseihin, mutta nyt vain englannin kielellä. Se tässä opiskelussa tuottaa eniten hankaluuksia, kun professorit käyttävät yksittäisiä sanoja, joista en ikinä ole kuullutkaan. Yleensä silloin käytän kääntäjää, jotta pysyn mukana, mutta kokonaisuudessaan ymmärrän täällä oikein hyvin mistä he puhuvat. Tottumista on myös erilaisiin puhetyyleihin, murteisiin ja puhenopeuteen. Tähän mennessä ei ole tullut sellaista niin sanottua etelän murretta vastaan, jota on kuulemma vaikeaa ymmärtää.

Kampuksella on pakko asia ensimmäinen opiskeluvuosi, joka tarkoittaa, että saa ihan uusia ihmisiä huonekavereiksi. Itse asun sellaisessa huoneistossa, joka on yksi iso asunto, jossa on neljä huonetta. Kaksi kahden asuttavaa ja kaksi yhden asuttavaa huonetta. Keittiö on yhteinen ja käytössä on kaksi vessaa ja suihkua. Jääkaappi ei ole mikään suurin ja kun kuuden henkilön tarvikkeet sinne laitetaan, niin täyttä on.

Minulla on huonekaverina toinen juoksija, joka on kotoisin Uudesta-Seelannista. Hänellä on aika vahva murre englannin kielessään ja puhuu kohtalaisen nopeasti. Joudun usein kysymään, että niin mitä sanoitkaan. Muut henkilöt tuossa samassa asunnossa eivät ole hirveästi meille jutelleet, joka on meidän mielestä hieman outoa. Yhdellä heistä on erikoinen tapa olla hereillä jopa koko yön yli, jonka aikana hän pelaa huoneessaan ja pitää välillä melkoista meteliä. Se on hieman rasittavaa, kun meillä on koulu ja harjoitukset ja lepo olisi todella tärkeää. Mutta onneksi on vain yksi vuosi kampuksella asumista!

Ehkä yksi isoin tottumiskysymys täällä on ollut ruoka. Se peruskuva amerikkalaisten ruokavaliosta, jonka saa elokuvista ja mainoksista on aika lailla totta. Koulun ruokala, jossa mekin syömme, on mielestäni hyvä. Siellä on neljä erilaista osastoa, joista voi valita ruokansa. Tarjolla on perusruokaa, salaattibaari, grilli sekä paikka, jossa voit tehdä omanlaisen leivän. Grillistä saa pizzaa, ranskalaisia ja sitten ruoka vaihtelee hampurilaisista hodareihin ja grillattuihin sandwicheihin. Olen seurannut, että monella lounas ja päivällinen tarttuvat mukaan sieltä, myös koulun joukkueen urheilijoilla. Se perusruoka vaihtelee joka päivä ja olen tykännyt siitä, vaikka se hieman erilaista onkin. Tosi paljon on grillattua tavaraa ja välillä ei ole muuta kuin friteerattua lihaa tai kanaa, jolloin olen vain turvautunut salaatteihin tai muihin tavallisiin ruokiin. Mutta onneksi nälkä ei ikinä ole jäänyt!

Onhan tämä kulttuurina erilainen maa ja siihen on tottumista. Kahden kuukauden jälkeen osaa jo aika hyvin sanoa mikä on erilaista Suomeen verrattuna ja mitä kaipaa omasta kotimaastaan. Kuitenkin täällä aika menee tunneilla ja harjoituksissa niin nopeasti, että ei siinä hirveästi kulttuurieroja edes ajattele. Ihmiset ovat mukavia ja hommat sujuvat niin sopeutuminen tähän systeemiin sujuu myös!

 Wilho Hautala

Kommentointi

Nimi: *
Sähköposti: *
Kommentti: *
 

Kommentit

Ei kommentteja

Uutisen jakaminen

Jaa kirjoitus tuttavalle: