Seuraa VMP Varamiespalvelu

Monityöurabloggaaja Tanja L: ​Lukekaa ihmiset, lukekaa

Blogikirjoitus   •   Loka 24, 2017 11:06 EEST

Minulla on aina ollut vahva rakkaussuhde äidinkieleeni. Se on viitoittanut pitkälti tekemiäni valintoja koulu- ja työelämässä sekä toiminut suurimpana vaikuttimena sille, että olen päätynyt nykyiseen työhöni toimittajaksi. Tätä suhdetta haluan ruokkia, vaalia ja hoitaa parhaan kykyni mukaan.

Jokin aika sitten Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli nykynuorten luku- ja kirjoitustaidon rappeutumisesta. Se oli huolestuttavaa luettavaa. Artikkelin mukaan yhä useammalla on hankaluuksia lukea pitkiä tekstikokonaisuuksia tai sisäistää lukemaansa. Mainoksia ei eroteta journalistisesta sisällöstä, eikä eri tekstilajeja toisistaan. Kasvava joukko nuoria ei ole lukenut elämässään edes yhtä kirjaa alusta loppuun saakka. 

Vahvasti ei mene myöskään kirjoittamisen saralla. Some-kieli on löytänyt tiensä päivittäiseen kommunikaatioon ja kouluaineisiin, isot kirjaimet ja pilkun paikat ovat monilta hukassa. Artikkelissa luonnehdittiin kirjakieltä nykylasten ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi.

Rappeutumisen piirtämä uhkakuva on pelottava. Se kaivaa tiensä syvälle yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja todellisia vaikutuksia tuskin kukaan voi vielä edes ennustaa. Artikkelin mukaan lukemattomuus kaventaa nuorten sanavarastoa, heikentää asioiden kielellistämistä ja sumentaa ajattelua. Pahimmillaan siis vaikeuttaa pärjäämistä jokapäiväisessä arjessa. Kirjaimet ja sanat ovat nykyisen tekstityhteiskunnan työkaluja. Ilman niiden hallintaa joutuu ulkopuolelle, pois yhteisten asioiden ääreltä, menettää otteensa jopa omiin asioihinsa.

Oman sukupolveni nuorena tätä kehityskulkua on vaikea hyväksyä. Lapsuus kului onnellisen tietämättömänä whatsupeista, snäpchateista tai edes internetistä ja kaverit tavoitettiin lankapuhelimella. Illat kuluivat kirjojen parissa tai – voitteko uskoa – kirjeenvaihtokavereille kirjeitä laatiessa. Ensivierailuni internetin ihmemaahan tapahtui yläasteen ATK-tunnilla. Tekstiviestien yleistyessä ahdistuin siitä, että ajatusteni tulisi mahtua 160 merkkiin.

Nykykulttuurin viestintää määrittelee nopeus ja määrä. Molemmissa perinteinen kirja häviää meitä kaikkialla ympäröivälle wifille, klikkiotsikoille ja pikaviestinsovelluksille.

Koen olevani etuoikeutettu, koska vietin lapsuuteni avain kaulassa, en kännykkä käden jatkeeksi kasvaneena. Nykymittapuulla ehkä tylsässä ja hitaassa nuoruudessani oli aina aikaa lukea. Sittemmin minusta tuli ihan pätevä digikansalainen, vaikka välillä tunnen itseni kalkkikseksi haikaillessani runsaan kirjahyllyn, rikkaan äidinkielen ja somettoman läsnäolon perään. Edelleen olen sitä mieltä, että instagram-tilin seuraajamäärän sijaan ihmisen kiinnostavuutta mittaa paremmin kirjapinon korkeus yöpöydällä. 


Tanja Lupari

Bloggaaja on journalismin aikuisopiskelija, viestinnän freelancer ja ikuinen maalaistyttö. Elämää kahden kodin välillä, maalla ja kaupungissa, voit seurata osoitteessa www.casa-x.blogspot.fi.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy